Viljakäärmeet ovat tavallisesti ahneita syömäreitä ja siksi ne kieltäytyvät harvoin ruoasta. Useat yksilöt syövät vuodenajasta ja vuorokauden ajasta riippumatta ja monesti myös nahanluonnin aikana. Tavallisin syy syömättömyyteen on nahanluonnin lähestyminen. Jos käärmeellä on taipumus paastota nahanluonnin aikana, niin ruokintaa voidaan hyvin siirtää kunnes nahka on luotu. Liian alhaiset tai korkeat terraarion lämpötilat ovat myös yksi tavallinen syy syömättömyyteen. Myös pahasta nestehukasta kärsivä eläin voi kieltäytyä ruoasta. Sukukypsillä käärmeillä paastoaminen voi johtua lähestyvästä lisääntymisajasta, ja toisaalta munia kantavat naaraat voivat olla syömättä juuri ennen munintaa.
Joskus viljakäärmeen poikaset voivat olla kuoriutuessaan niin pieniä, että niitä on vaikea saada syömään hiiren pinkkiä tai ne eivät tunnista pinkkiä ruoaksi, koska luonnossa poikaset syövät pääasiassa sammakoita ja liskoja. Tällaisissa tapauksissa voidaan hiiren pinkkiä hajustaa hinkaamalla sitä pieneen liskoon (esim. anolislisko). Kunhan poikanen on kerran saatu syömään itse, niin se todennäköisesti syö suuremmitta ongelmitta lopun ikäänsä.
Rohkeat viljakäärmeet iskevät ruokaan kiinni välittömästi, kun hiirtä vähän heilutellaan niiden nenän edessä. Arat käärmeet taas saattavat pelätä liikkuvaa ruokaeläintä ja syövät mieluummin terraarion tai ruokintalaatikon pohjalta liikkumattoman saaliin. Jos käärme ei ala heti nielemään ruokaa, voidaan käärme jättää ruoan kanssa yöksi pieneen rasiaan, joka sijoitetaan pimeään, rauhalliseen paikkaan. Vielä tehokkaampi keino on laittaa ruokailurasia tavallista lämpimämpään paikkaan (n. 28 asteeseen) ja hieman sumuttaa laatikkoa. Korkeampi lämpötila ja ilmankosteus paitsi aktivoivat käärmettä sekä vahvistavat ruokaeläimen hajua. Muita keinoja käärmeen ruokahalun herättämiseksi ovat ruokaeläimen liikuttelu piilopaikan suuaukolla käärmeen ollessa sen sisällä, ruokaeläimen piilottaminen vaikka pahvirullan sisälle mistä käärme voi sen saalistusretkellään "löytää" ja kuolleen ruokaeläimen kuonon rikkominen niin, että vähän verta tirtsahtaa esille. Jotkin käärmeet syövät mieluummin juuri tapettuja hiiriä, kuin pakastettuja, joten tällaistakin keinoa voidaan kokeilla.
Erityisesti poikasilla usein toimiva ruokintakeino on pitää käärmettä kiinni niskasta noin 10 cm etäisyydellä päästä (ote on niin napakka, että käärme ei pääse irti, mutta ei saa olla liian tiukka) ja pidellä toisen käden sormissa hiirenpinkkiä. Pinkkiä heilutellaan käärmeen edessä ja sillä napautellaan varovasti käärmeen kylkiä, kunnes käärme iskee siihen kiinni. Pinkillä ei saa koskea käärmeen päähän, ettei se pelästy päähän kohdistuvaa hyökkäystä. Kun käärme alkaa nielemään, täytyy pitelijän olla aivan liikkumatta ettei käärme häiriinny ja tiputa ruokaansa.
Viimeisenä keinona ennen pakkoruokintaan turvautumista voidaan kokeilla tarjota käärmeelle elävä hiiren pinkki. Elävien selkärankaisten antaminen ruoaksi on Suomen lain mukaan kielletty lukuunottamatta äärimmäisiä tapauksia, joissa käärmeen voidaan katsoa kärsivän ruoan puutteesta enemmän kuin pinkin syödyksi tulemisesta. Pinkki ja käärme jätetään yöksi pieneen rasiaan rauhalliseen paikkaan. Jos isommille käärmeille joudutaan antamaan elävää ruokaa, olisi niille parasta käyttää myös pinkkejä tai hiirenpoikasia, jotka eivät pysty vahingoittamaan käärmettä. Isompia hiiriä annettaessa pitää käärmeellä olla mahdollisuus päästä piiloon hiiren hampaiden ulottumattomiin. Elävän ruoan antamisesta pitää mahdollisimman pian siirtyä jälleen kuolleeseen ruokaan.
Pakkosyöttöä tulisi aina välttää viimeiseen asti ja turvautua siihen vasta, kun kaikki muut keinot on kokeiltu. Pakkosyöttöön tottuneita käärmeitä voi olla entistä hankalampi saada syömään itse. Jos pakkosyöttöön kuitenkin päädytään, niin aluksi voidaan kokeilla ns. lempeää pakkoruokintaa, jossa hiiren pinkki tai raaja asetetaan käärmeen avattuun suuhun ja käärme lasketaan varovasti boksiinsa. Hyvällä onnella käärme saattaa alkaa nielemään pinkkiä. Jos tämäkään keino ei toimi, voidaan pinkki työntää varovasti tylppäkärkisillä pinseteillä käärmeen nieluun ja hieroa sormilla alas kurkusta. Käärmeen suun avaamiseen käytetään jotain tylppää keppiä, kuten puutikkua, ja suuta avatessa täytyy olla mahdollisimman hellävarainen, sillä ruhjeet suussa tai katkenneet hampaat voivat aiheuttaa käärmeelle pahan suutulehduksen.
Syömättömyys voi myös olla oire jostain vakavammasta sairaudesta, kuten loisista tai tulehduksesta suussa tai ruoansulatuskanavassa. Jos syömättömyydelle ei löydy mitään vaaratonta syytä niin eläin on paras viedä eläinlääkärille tarkastettavaksi.