![]() Viljakäärmeet tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään. Kuvassa on kaksi samaa sukupuolta olevaa poikasta. |
Luonnossa viljakäärmeet elävät yksin ja kohtaavat lajikumppaneitaan vain satunnaisesti. Eläinten pitäminen yksittäin on suositeltavaa myös terraario-oloissa, sillä se helpottaa käärmeiden tarkkailua ja mahdollistaa olosuhteiden hienosäädön yksilön tarpeiden mukaan. Myös kirjanpito helpottuu, kun eläimen hoitajan ei tarvitse arvailla, mikä terraarion monista käärmeistä on luonut nahkansa tai jättänyt minkäkin merkin elintoiminnoistaan.
Viljakäärmeet ovat luonteeltaan rauhallisia ja tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään. Toimeentulo johtuu kuitenkin enemmän väliinpitämättömyydestä kuin seurallisuudesta -- lisääntymisaikojen ulkopuolella ne eivät ole kovin kiinnostuneita lajikumppaneistaan. Viljakäärmeitä voi siis pitää yhdessä, kunhan jokaisella eläimella on riittävästi tilaa liikkua sekä mahdollisuus omaan piilopaikkaan. Muut lajit eivät kotioloissa sovi viljakäärmeen kanssa samaan terraarioon.
Tilavan terraarion lisäksi eläinten yhdessäpito vaatii niiden hoitajalta sekä huolellisuutta että seurantaa. Kaikki yksilöt eivät aina tule toimeen keskenään ja alkukesän lisääntymisaika voi sekin aiheuttaa omat ongelmansa. Eläinten ruokahalua ja käyttäytymistä kannattaakin seurata, sillä joskus arempi yksilö voi stressaantua rohkeamman käärmeen läheisyydessä niin, että se olisi parempi ottaa erilleen. Suurempi eläinmäärä lisää aina mahdollisten ongelmien määrää, minkä takia terraarioon ei kannata sijoittaa enempää kuin kaksi tai kolme käärmettä.
Saman kokoisia ja samaa sukupuolta
Viljakäärmeet lisääntyvät helposti. Jos käärmet ovat vastakkaista sukupuolta tai sukupuolet eivät ole selvillä, on parempi pitää yksilöt erillään -- ainakin kunnes naaras on turvallisessa lisääntymiskoossa, eli yli metrin pituinen ja 300 gramman painoinen. Pientä naarasta ei kannata myöskään pitää jatkuvasti suuren uroksen kanssa, sillä uroksen käytös voi olla naaraalle hyvin stressaavaa. Jos käärmeiden halutaan lisääntyvän, voi parin laittaa yhteen lisääntymisaikana, kun munintaan on varauduttu. Näin vältytään yllätysmunilta ja turhilta ongelmilta.
Terraarioon laittettavien käärmeiden olisi siis hyvä olla samaa sukupuolta. Stressin välttämiseksi olisi hyvä, jos eläinten kokoero ei olisi turhan suuri. Sukupuolen valinnalla ei ole yleensä suurta merkitystä, sillä useimmiten urokset tulevat keskenään yhtä hyvin toimeen kuin naaraatkin. Lisääntymisaikana poikia kannattaa kuitenkin pitää silmällä, sillä joskus pienempi uros joutuu paniikkiin vahvemman painostuksesta. Yleensä tilanne kuitenkin rauhoittuu nopeasti, kunhan naaraita ei ole lähettyvillä.
Muiden käärmeiden aiheuttama stressi
Joskus tavallista arempi tai uusi yksilö voi stressaantua muiden käärmeiden seurasta niin paljon, ettei se syö kunnolla tai oksentelee toistuvasti. Stressin muita oireita ovat yleinen arkuus, hännän väristely, päätön säntäily ja muiden käärmeiden vältteleminen. Yleensä stressin aiheuttamat ongelmat menevät ohi muutaman viikon sisällä siitä, kun ongelmatapaus on siirretty yksin pienempään terraarioon. Sairasta tai stressaantunutta eläintä ei saisi koskaan pitää yhdessä muiden kanssa.
