Viljakäärme soveltuu hyvin aloittelevan terraarioharrastajan ensimmäiseksi eläimeksi. Viljakäärmeen vaatimukset terraarion ja hoidon suhteen on kohtuullisen helppo toteuttaa, ja ongelmia ilmenee harvoin, jos hoidon perusasiat ovat kunnossa.
Matelijan hankintaa lemmikiksi harkitaan usein silloin, kun perheessä on eläinallergiaa. Yleensä matelijat sopivatkin hienosti allergisen lemmikiksi, koska niistä ei irtoa läheskään niin paljon hilsettä, kuin kissoista ja koirista. Nisäkkäiden iho irtoaa vanhetessaan mikroskooppisen pieninä hiukkasina, jotka kulkeutuvat helposti hengitysteihin. Matelijoiden vanha nahka sitävastoin irtoaa isompina paloina tai kokonaisena (mm. käärmeillä) eläimen luodessa nahkansa, eikä pieniä hilsehiukkasia juurikaan synny. Hilseen lisäksi allergiaa aiheuttavia proteiineja on myös eläinten virtsassa, ulosteissa ja muissa eritteissä. Eläintä hankittaessa pitää aina muistaa, että uudelle lemmikille herkistyminen on mahdollista, ja eläintä ostettaessa olisi hyvä sopia myyjän kanssa eläimen palauttamisesta jos ongelmia tulee. Mikäli allergiaa ilmenee, ei eläimestä tarvitse heti paniikinomaisesti luopua, vaan kannattaa ensin selvittää mistä oireet johtuvat. On hyvin mahdollista, että jokin terraariossa käytetty materiaali aiheuttaa allergiaoireita (esimerkiksi pölisevä pohjamateriaali). Tällöin voi materiaalin vaihtaa toiseen, tai valtuuttaa toinen henkilö siivoamaan terraario. Terraariota ei myöskään ole viisasta sijoittaa allergisen ihmisen makuuhuoneeseen. Jos henkilö saa allergiaoireita käsitellessään käärmettä, niin käsittelyä voi toki vähentää ja keskittyä eläimen tarkkailemiseen terraariossa, mikä on myös käärmeen kannalta mukavin vaihtoehto. Jos kaikesta huolimatta käärmeestä on pakko luopua, niin apua uuden kodin etsimisessä saa esimerkiksi Suomen herpetologisen yhdistyksen alueellisten yhdyshenkilöiden kautta.
Käärmeet ja matelijat yleensäkin eivät ole varsinaisesti lemmikkieläimiä, vaan paremminkin harraste-eläimiä. Käärmeelle ehdottomasti paras paikka on sen oma terraario, eivätkä käärmeet nauti käsittelystä. Oikeita ja hyviä motiiveja käärmeen hankkimiseksi ovat vaikkapa kiinnostus luonnosta ja eläimistä, halu oppia uudesta eläimestä sitä tarkkailemalla sekä halu luoda kotiinsa jotakin kaunista. Väärä syy käärmeen hankkimiseen on halu saada jokin jännittävä ja eksoottinen eläin, jolla voisi leuhkia kavereille ja pönkittää omaa itsetuntoaan. Matelijoita tosissaan harrastavat ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita eläimestä itsestään. Sellaiset ihmiset, jotka esiintyvät julkisilla paikoilla käärme kaulassa tai lisko olkapäällä, antavat matelijaharrastuksesta ikävän vääristyneen kuvan tavallisille ihmisille. Tällainen käytös lisää tavallisten ihmisten ennakkoluuloja ja inhontunteita matelijoita kohtaan, ja on siksi erittäin tuomittavaa.