Pachytriton (melahäntävesiliskot) on salamanterisuku jonka edustajat ovat kaakkois-kiinalaisia virtaavassa vedessä eläviä akvaattisia salamantereita. Suvun suomalainen nimi juontaa juurensa korkeaan melanmuotoiseen häntään joka on tyypillinen suvun edustajille. Kaikilla yksilöillä häntä ei kuitenkaan ole erityisen korkea, vaan se voi olla kuten muidenkin aasianvesiliskolajien normaali häntä. Muita suvulle tyypillisiä piirteitä ovat täysin sileä, jopa kiiltävä iho, pienet silmät, lyhyet raajat, sekä lyhyt ja tukeva kuonon muoto. Selkäpuolelta Pachytriton-salamanterit ovat ruskeita, alta mustan ja punaisen kuvioimia. Selkäpuolen väritys voi kuitenkin vaihdella suuresti aina hyvinkin vaaleisiin eläimiin. Selkäpuolella voi lajista riippuen olla myös tummia pisteitä tai punaista kuviointia.
Ensimmäinen Pachytriton-salamanteri kuvattiin vuonna 1875. Tuolloin lajin löytänyt tutkija kuitenkin päätteli sen ulkonäköön perustuen Cynops-sukuun kuuluvaksi ja antoi sille nimen Cynops sinensis. Vuonna 1878 laji erotettiin omaan sukuunsa ja sille annettiin nimi Pachytriton brevipes. Viitisenkymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1930 löydettiin uusi sukuun kuuluva laji jonka asemasta kiisteltiin aina 1900-luvun lopulle saakka. Nykyään Pachytriton labiatus lasketaan omaksi lajikseen, ei ainoastaan P. brevipes -lajin alalajiksi.
Aivan viimeaikoina eläinkaupan piiristä on löytynyt selvästi Pachytriton-sukuun kuuluvia eläimiä, jotka eivät kuitenkaan sovi kummankaan kuvatun lajin tuntomerkkeihin. Koska niiden levinneisyyttä ei ole voitu selvittää ei niitä ole voitu tieteellisesti kuvata omiksi lajeikseen. Niinpä niiden kohdalla puhutaankin muodoista Pachytriton A, Pachytriton B Pachytriton C ja Pachytriton D. Yhtälailla on yhä epäselvää ovatko ne omia lajejaan, risteymiä vai ainoastaan jo tunnettujen lajien erilaistuneita muotoja. Kaikenkaikkiaan Pachytriton-suvun luokittelussa on siis vielä monia tuntemattomia tekijöitä, ja vain aika näyttää mihin tulevissa DNA-, ja muissa tutkimuksissa tullaan päätymään.
Luonteeltaan Pachytriton-salamantereiden on havaittu olevan hyvin aggressiivisia, mikä piirre voimistuu jos eläimiä on liikaa liian pienellä alueella. Niinpä niitä ei pidä asuttaa pieneen tilaan kovin montaa, mieluiten vain yksi pariskunta samaan, vähintään 40 x 80 cm pohjapinta-alaiseen akvaterraarioon. Erityisesti lisääntymisaika eläimet ovat erityisen aggressiivisia ja naaras vartioi muniaan suojellen niitä kaikilta tungettelijoilta.
Koska nämä salamanterit ovat kotoisin viileistä virtaavista vesistä, tulisi veden myös akvaariossa olla viileää. Aktiivisimpia melahäntävesiliskot ovat veden lämpötilan ollessa 10-18 asteen välillä, eivätkä ne kestä kovin hyvin jatkuvaa yli 20 asteen lämpötilaa. Veden syvyys saa olla hieman syvempi kuin muilla aasianvesiliskoilla, noin reilu 20 senttiä. Vesialtaan pohjalla on oltava paljon erilaisia piilopaikkoja: luolia, koloja ja muita vastaavia joissa eläimet piilottelevat valtaosan ajasta.
Virtaavan veden eläimet eivät kaipaa kasvillisuutta samoissa määrin kuin muut aasianvesiliskot mutta johonkin laitaan istutettu paikallinen pöheikkö auttaa pitämään vedenlaadun asiallisena ja tarjoaa lisäsuojapaikan. Maalla melahäntävesiliskot käyvät hyvin harvoin, joten maa-alueen ei tarvitse olla kovinkaan suuri.