![]() Siniviehkokäärme vaatii suuren kokonsa ja aktiivisuutensa takia paljon tilaa -- myös korkeussuunnassa. |
Suuren kokonsa ja aktiivisen elämäntapansa takia sinivihkokäärme tarvitsee tilavan terraarion. Yhdelle aikuiselle sopii esimerkiksi 100x50x100 cm (Pituus, syvyys, korkeus) kokoinen terraario, mutta suurempikaan tila ei jää tällä lajilla käyttämättä. Pienemmiksi jääviä yksilöitä voi toki pitää pienemmässäkin terraariossa. Poikasta voidaan pitää aluksi vaikka 30-litraisessa smartstore-laatiossa tai faunaboksissa. Terraarion hankkiminen on kuitenkin pian edessä, sillä poikaset kasvavat ulos bokseistaan muutamassa kuukaudessa.
Yleislämpötila terraariossa saa päivisin olla noin 22-24 astetta, mutta ei koskaan pidempiä aikoja kerrallaan yli 26 °C. Lämmittelypaikalla sopiva lämpötila on 30-35 °C. Yöllä lämpötila saa laskea 18-20 asteeseen. Lämmittelypaikan luomiseen voidaan käyttää vaikka spottilamppua tai lämpömattoa. Lämmityslaitteiden täytyy kuitenkin olla käärmeen ulottumattomissa, ettei käärme pääse polttamaan itseään. Jos lämpölamppu sijoitetaan terraarion sisälle, on varmaa, että ennemmin tai myöhemmin käärme roikkuu lampussa. Siksi lamppu kannattaakin sijoittaa joko terraarion ulkopuolelle tai sen kiinnitys ja suojaus on tehtävä kunnolla. Ilmankosteudeksi aikuisilla riittää 40-50% mutta poikaset tuntuvat tarvitsevan hiukan enemmän kosteutta varsinkin nahanluonnin aikana. Jos ilmankosteus jää liian alhaiseksi, voidaan terraarioon sijoittaa vaikka kosteaa turvetta tai rahkasammalta sisältävän laatikon. Myös aikuiset yksilöt viihtyvät toisinaan kosteammassa piilossa.
Pohjamateriaaliksi soveltuvat kaikki käärmeillä yleisesti käytettävät materiaalit kuten paperi, pölyämättömät puuhakkeet, turve ja kaarnahake. Itse olen havainnut turpeen hyväksi materiaaliksi, sillä käärmeet voi silloin ruokkia omassa terraariossaan ilman, että niillä olisi suurempaa vaaraa suolitukoksista. Siniviehkokäärmeet ulostavat yleensä siististi turpeen pinnalle, mikä tekee terraarion siivoamisesta helppoa. Ainoa haittapuoli turpeessa on sen keveys: voimakas käärme työntää helposti turpeen paikoiltaan.
![]() Siniviehkokäärme kiipeilemässä kalliotaustaa pitkin. |
Piilopaikkoja kannattaa laittaa pohjalle pari kappaletta: toinen viileään päähän ja toinen lämpimään kohtaan. Lisäksi terraarion yläosiin voi ripustaa koreja ja silkkikasvien suojaamia tasoja, joilla käärmeet voivat lekotella. Aikuiset siniviehkokäärmeet ovat aika pelottomia, eivätkä käytä piiloja kovin usein, vaan lötköttävät näkösällä. Poikaset piilottelevat enemmän. Vesikupin ei tarvitse olla kovin suuri, sillä siniviehkot eivät juurikaan oleskele vedessä.
Terraarioon kannattaa ehdottomasti laittaa kiipeilypaikkoja, sillä nämä käärmeet liikkuvat mielellään myös ylöspäin. Tukevat oksat tai vaikkapa seinille rakennettu kalliotausta lisäävät tehokkaasti liikkumatilaa. Pohjalle ei kannata sijoittaa mitään kovia ja teräviä esineitä, sillä käärmeet muksahtelevat usein terraarion yläosista alas.
Suosittelen pitämään vain yhtä yksilöä terraariota kohden, sillä ainakin keskenkasvuiset siniviehkot voivat käydä toistensa kimppuun hakiessaan ruokaa. Lisääntymisaikana urosta ja naarasta pidetään luonnollisesti yhdessä, enkä ole silloin havainnut käärmeillä aggressiivista käytöstä lajitoveria kohtaan.

