 Sinikieliemo synnyttämässä ensimmäisiä poikasiaan. |
Sinikieliskinkit synnyttävät eläviä poikasia, sillä sikiöt kehittyvät valmiiksi pikkuskinkeiksi emon sisällä. Kehittyvät poikaset ovat yhteydessä emon elimistöön eräänlaisen istukan välityksellä ja saavat sitä kautta ravinteita ja happea. Poikasia tulee kerrallaan lajista riippuen 5-25 kappaletta (Cogger, 1994; Mattison, 1996; Walls, 1996). Sinikielet kasvavat nopeasti ja voivat jo vuoden ikäisinä olla täysikasvuisia, mutta sukukypsyyden ne saavuttavat vasta 2-3 -vuotiaina. Lisäännyttämistä ei pitäisi yrittää ennen toista ikävuotta, ja lisääntymistarkoituksiin käytettävien yksilöiden täytyy olla ehdottomasti terveitä ja hyvinsyöneitä. Eri sinikieliskinkkilajit risteytyvät keskenään, mutta lajit olisi hyvä pitää erillään ja lisäännyttää vain saman lajin yksilöitä keskenään. Luonnossa eri sinikieliskinkkilajien hybridit ovat harvinaisia, mutta mm. idänsinikieli ja lännensinikieli ovat risteytyneet keskenään (Wilson, 2001). Alalajitasolla risteytyminen on jo paljon yleisempää, ja niin luonnossa kuin vankeudessakin on tavattu mm. irianjayan- ja tanimbarinsinikielien risteymiä (Wilson, 2001). Hybridipoikasia myytäessä pitäisi aina kertoa ostajalle, että poikaset eivät ole puhdasverisiä, ja myös mitä lajeja niiden taustalta löytyy.
Luonnollisessa elinympäristössään sinikieliskinkit parittelevat keväällä ja poikaset syntyvät kesällä. Pitää kuitenkin muistaa, että vuodenajat ovat Australiassa ja Indonesiassa päinvastaiset kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, eli Australiassa kevät on heinä-syyskuussa, ja kesä on marras-tammikuussa. Luonnosta kerätyt sinikielet pitäytyvät ensimmäisinä vankeusvuosinaan näissä kotimaansa vuodenajoissa, mutta ne on mahdollista vähitellen sopeuttaa meillä vallitseviin vuodenaikoihin. Vankeudessa syntyneet sinikielet sen sijaan elävät yleensä automaattisesti pohjoisen pallonpuoliskon vuodenaikojen mukaan, ja lisääntyvät helmi-kesäkuussa. Jotkut kasvattajat pitävät pariskuntia yhdessä ympäri vuoden, mutta yleensä lisääntymisen kannalta parempi tulos saavutetaan pitämällä uros ja naaras erillään lisääntymisajan ulkopuolella.
Sukupuolenmääritys
 Sinikieliskinkkien sukupuolierot näkyvät vasta aikuisina eivätkä ole aina yhtä selviä kuin tässä kuvassa. Kuvassa yläpuolella olevan naaraan tunnistaa esimerkiksi sen leveämmästä keskivartalosta. |
Sinikieliskinkeillä sukupuolia voi olla hyvin vaikea erottaa, ainakin jos kokemusta skinkeistä on vähänlaisesti. Ulkoiset sukupuolierot voivat eri sinikielilajeilla olla hieman erilaisia. Toiset harrastajat pitävät esimerkiksi pään leveyttä ja silmien väriä merkkinä sukupuolesta (Walls, 1996; Loose, 2001). Todellisuudessa kuitenkin joillakin lajeilla tai yksilöillä voi naaraan pää olla leveämpi ja joskus taas uroksella on tukevampi pää (Mattison, 1996; Wilson, 2001; Loose, 2001). Uroksilla voi olla kirkkaamman punaiset silmät kuin naaraalla, mutta sitten taas on yksilöitä, joilla tämä sääntö ei päde (Loose, 2001). Naaraat ovat yleensä keskivartalon kohdalta leveämpiä, ja urokset ovat virtaviivaisemman ja sutjakamman näköisiä (Loose, 2001; Mattison, 1996; Walls, 1996; Wilson, 2001). Toisaalta iän karttuessa urokset voivat pulskistua ja muuttua vartaloltaan enemmän naaraita muistuttaviksi. Kuvassa naaras yllä ja uros alla.
Sukukypsillä uroksilla voidaan erottaa hännän tyvessä molemmin puolin pullistumat sillä kohtaa, missä hemipenikset sijaitsevat. Hemipenikset turpoavat jonkin verran lisääntymisaikana, jolloin ne erottuvat vielä selvemmin. Naaraan hännän tyvi on melkein täysin suora. Ulostaessaan urokset usein pullauttavat hemipeniksen ulos peräaukosta, jolloin sen voi päästä näkemään. Eläintä voi yrittää härnätä pitelemällä sitä käsissä niin kauan, että se hermostuu ja päästää hätäkakat. Hyvin kesyillä yksilöillä tämä voi tosin olla hankalaa. Lisääntymisaikana sukukypsät urokset tiputtelevat spermarihmoja ympäri terraariota, ja niitä on mahdollista nähdä jos pohjamateriaali on tumman sävyinen tai paperia. Hiekkaan ja puruihin nämä ohuet vaaleat rihmat kuitenkin katoavat helposti. Sukukypsillä naarailla, jotka ovat eläneet uroksen kanssa tai ovat paritelleet, on usein niskassa ja pään alueella vanhoja puremajälkiä. Myös uroksella voi olla puremajälkiä, jos se on tapellut toisen uroksen kanssa.
Viimeinen keino sukupuolien määrittämiseksi on laittaa kaksi aikuista sinikieltä samaan terraarioon ja seurata niiden käyttäytymistä. Kaksi urosta alkavat todennäköisesti tappelemaan hyvin pian. Jos skinkeillä on lisääntymisaika, niin uros ja naaras voi alkaa parittelemaan heti kun ne on laitettu yhteen. Mikäli naaras ei kuitenkaan ole halukas, se saattaa yrittää karkuun tai ajaa uroksen tiehensä puremalla.
 Uroksen peniksen voi joskus nähdä, kun eläin ulostaa tai virtsaa. Tämän kuvan uros on juuri paritellut naaraan kanssa. |
Omilla indonesiansinikielillä havaitsin pariskunnan kohdatessa enimmäisen kerran, että naaras haisteli heti uteliaana ja hyvin ystävällismielisesti uroksen päätä, jolloin uros hieman väisti. Pian naaras kuitenkin lähti omille teilleen tutkimaan uutta ympäristöä, ja uros alkoi seuraamaan sitä. Uroksen mielenkiinto kohdistui enimmäkseen naaraan takaruumiiseen ja hännän tyveen, jota se haisteli ahkerasti. Kahden uroksen kohdatessa molemmat jähmettyivät paikoilleen ja mittailivat toisiaan, kunnes toinen teki aloitteen ja syöksyi vastustajaa kohti yrittäen purra sitä päästä tai takaruumiista. Toinen uros vastasi yhtä aggressiivisella käytöksellä.
Sinikieliskinkeillä ei voida määrittää sukupuolta sondaamalla, sillä toimenpide voi vaurioittaa sukupuolielimiä ja aiheuttaa steriiliyden (Wilson, 2001).
Talvilepo
 Sukukypsät urokset voivat paastota parikin kuukautta lisääntymisaikana. |
Erityisesti trooppisesta ympäristöstä kotoisin olevat lajit: indonesian-, irianjayan- ja tanimbarinsinikielet voivat lisääntyä ilman talvilepoa (Schmidt, 1999; Walls, 1996), mutta näillekin lajeille voidaan järjestää vuodenaikojen vaihtelua. Päivän pituus voi keväästä syksyyn olla 12 tuntia, mutta marras-tammikuun ajaksi se lyhennetään lajista riippuen noin 6-8 tuntiin. Australian eteläisistä viileämmistä osista kotoisin olevilla sinikieliskinkeillä (T. s. scincoides, T. occipitalis ja T. nigrolutea) voi päivän pituus olla talvella 6 tuntia. Päivälämpötila saa olla 18-21 °C, ja yöllä lämpötila laskee 13-16 asteeseen. Trooppisilta ja lämpimiltä seuduilta kotoisin olevilla lajeilla (T. gigas, T. s. chimaerea ja irianjayansinikieli) päivän pituus saa olla hiukan pidempi, noin 8 tuntia. Lämpötila ei saa päivällä laskea alle 21 asteen ja yölämpötilan pitää pysyä vähintään 18 asteessa. Trooppisilla lajeilla voidaan talvilevon aikanakin pitää pienitehoista lämpölamppua päällä päivisin, mutta australialaisilla lajeilla lämmityslaitteet sammutetan kokonaan 2-3 kuukaudeksi. Viileämpää lämpötilaa vaativilla lajeilla on hyvä myös laskea koko huoneen lämpötila 16-20 asteeseen.
Jos eläimet laitetaan täydelliselle talvilevolle eli kaikki lämmitys on sammutettuna, niin ennen talvilevon aloittamista skinkkien pitää paastota kaksi viikkoa, ettei suolistoon jäisi sulamatota ruokaa. Talvilevon aikana skinkeille täytyy olla aina puhdasta vettä tarjolla, mutta ruokaa niille ei anneta ollenkaan. Lämpötilan laskettua sinikielten aktiivisuus vähenee ja ne oleskelevat enimmäkseen piiloissaan. Trooppisilla lajeilla ruokintaa jatketaan, mutta ruoan määrää voidaan vähentää.
Parittelu ja synnytys
 Sinikielien parittelurituaaleissa ei turhia kosiskella. Uros tarttuu nopeasti kiinni naaraaseen ja ujuttaa häntänsä maaraan hännän alle. |
Talvilevon jälkeen sinikieliä ruokitaan ensin viikon tai kahden ajan ennen kuin pariskunnat laitetaan yhteen. Yleensä kasvattajat laittavat naaraan uroksen terraarioon, ja useampaa naarasta voidaan käyttää vuorotellen saman uroksen terraariossa muutaman päivän välein. Jos eläimet ovat oikeassa vireessä, ne voivat alkaa parittelemaan miltei heti. Naaras yleensä jähmettyy paikoilleen, ja se voi heiluttaa häntäänsä kissamaisesti. Uros lähestyy naarasta, tarttuu sitä leuoillaan niskasta ja yrittää paritella. Jos naaras ei halua paritella se voi yrittää karkuun tai sitten se antaa urokselle kyytiä. Mikäli pariskunta alkaa tappelemaan, pitää se erottaa toisistaan ja kokeilla yhteenlaittamista myöhemmin uudestaan. Onnistuneen parittelun jälkeen naaras saattaa muutua aggressiiviseksi ja torjua uroksen uudet lähentely-yritykset puremalla, jolloin naaras otetaan omaan terraarioonsa. Pariskunta kannattaa laittaa yhteen useita kertoja muutaman päivän välein hedelmöittymisen varmistamiseksi. Sinikielien parittelu voi olla hyvin rajua, ja naaras saa usein pieniä ruhjeita pään ja niskan alueelle. Verestävät haavat kannattaa desinfioida esimerkiksi Betadinella tulehdusten estämiseksi. Vanhat puremajäljet häviävät kyllä vähitellen nahanluontien myötä.
 Parittelu voi kestää jopa 15 minuuttia, jolloin skinkit ovat hievahtamatta paikoillaan yhteen lukkiutuneina. |
Naaras kantaa poikasia 3-5 kuukautta ( Mattison, 1996; Walls, 1996; Wilson, 2001). Hedelmöittymisen tarkkaa ajankohtaa on kuitenkin mahdoton määrittää, koska sinikielinaaraat voivat säilöä siittiöitä ja käyttää ne mahdollisesti myöhemmän ovulaation yhteydessä. Raskaana oleville naaraille tulisi tarjota kunnollinen noin 40 asteen lämmittelypaikka. Ruoan määrää voidaan vähän kasvattaa, ja jokaiseen ruoka-annokseen lisätään vitamiini-kalsium-valmistetta. Hiirenpoikasista naaras saa mukavasti rakennusainetta kehittyviä poikasia varten. Joistakin naaraista huomaa selvästi kun ne ovat raskaina, sillä ne paisuvat ja pullistuvat päivä päivältä suuremmiksi. Toiset naaraat taas voivat pysyä aivan normaalin näköisinä. Odottaessaan poikasia naaraan ruokahalu kasvaa ja se paistattelee enemmän lämmittelypaikalla. Myös naaraan käyttäytyminen muita skinkkejä tai ihmisiä kohtaan voi muuttua aggressiivisemmaksi. Raskauden loppuvaiheessa naaras saattaa lopettaa syömisen ja liikkua hyvin kömpelösti ja sen hengitys voi näyttää raskaalta. Paria viikkoa ennen synnytystä naaras alkaa etsimään aktiivisesti pesäpaikkaa. Juuri ennen h-hetkeä naaraan käytös voi yht'äkkiä muuttua taas aivan normaalin näköiseksi, ja tässä vaiheessa omistajalle tulee viimestään uskonpuutetta koko touhuun. Sitten yhtenä kauniina päivänä poikaset vaan löytyvät terraariosta.
Synnytystä varten naaraalle olisi hyvä järjestää jokin "pesäpaikka", jossa se voi kaivella ja missä vastasyntyneet poikaset ovat turvassa. Esimerkiksi paperilla, sanomalehtisuikaleilla, puruilla tai turpeella täytetty kannellinen laatikko soveltuu pesäksi. Vastasyntyneet täytyy erottaa emosta omaan terraarioonsa niin pian kuin mahdollista. Sinikieliskinkit eivät luultavasti syö omia poikasiaan, mutta ne voivat rusentua vanhempiensa alle ja pienten poikasten on vaikea löytää vettä ja ruokaa isossa terraariossa.
 Sinikieliskinkki synnyttää 5-15 elävää poikasta. Indonesiansinikielen poikaset ovat samanlaisia kuin aikuiset, mutta pienoiskoossa. |
Poikasia voidaan pitää samassa, noin 80x40x40 kokoisessa terraariossa tai laatikossa ainakin parin kuukauden ikään asti -mahdollisesti myös pitempään. Pikkuisia täytyy kuitenkin seurata tiiviisti, ja jos ne alkavat tappelemaan tai joku yksilö ei saa riittävästi ruokaa, pitää ne erottaa omiin pieniin terraarioihinsa. Aluksi hygieenisin pohjamateriaali on talouspaperi tai sanomalehti, mutta melko pian voidaan siirtyä muihin, kullekin lajille sopiviin materiaaleihin. Poikasterraarion yleislämpötilaa voidaan pitää hieman korkeampina kuin aikuisilla, ja osaa terraariosta lämmitetään yöllä lämpömaton avulla. Lämmittelypaikalla saa olla samanlämpöistä kuin aikuisillakin. Sopivasta ilmankosteudesta kannattaa huolehtia, jotta poikasten nahanluonnit onnistuisivat täydellisesti, ja kosteus ehkäisee pikkuisia myös kuivumiselta. UV-valo ja vitamiini-kalsiumlisät ovat välttämättömiä luuston kehittymisen kannalta.