 Kaksi sinikieltä tutkimassa toisiaan. |
Vankeudessa syntyneet sinikieliskinkit ovat hyvin kestäviä ja sitkeitä eläimiä, ja niillä on harvoin mitään suurempia terveysongelmia kunhan ympäristö ja ravinto ovat kunnossa. Sen sijaan luonnosta kerätyillä yksilöillä saattaa olla taakkanaan mm. sisä- ja ulkoloisia, jotka yhdessä pyydystämisen ja pitkän kuljetuksen aiheuttaman stressin kanssa voivat heikentää eläimen vastustuskykyä. Osa luonnosta kerätyistä sinikielistä saattaa sairastua hyvästä hoidosta huolimatta vaikeisiin tulehdussairauksiin. Luonnosta kerätyt tai muuten epämääräisistä oloista peräisin olevat sinikieliskinkit olisi hyvä madottaa kunnolla heti hankittaessa. Vähintään neljän viikon karanteeni olisi myös suotavaa ennen kuin uudet tulokkaat on turvallista laittaa vanhojen sinikielien kanssa samaan terraarioon.
Aikuiset sinikielet luovat nahkansa noin 2-4 kuukauden välein, mutta nuorilla kasvavilla yksilöillä nahanluonnin väli voi olla vain muutamia viikkoja. Nahanluontiin valmistautuvan eläimen väri muuttuu yleensä selvästi joko hailakaksi tai normaalia tummemmaksi. Skinkki muuttuu usein aremmaksi ja viettää suurimman osan ajasta piilossa. Jotkut yksilöt lopettavat myös syömisen. Nahanluonnin lähestyessä skinkkiä ja sen lempipiilopaikkaa voidaan sumuttaa kerran tai pari päivässä, tai terraariossa voidaan pitää esimerkiksi kosteaa turvetta sisältävää laatikkoa, johon skinkki voi vetäytyä pehmittämään nahkaansa. Terraariossa on hyvä olla joitakin karkeapintaisia esineitä, erimerkiksi kiviä ja kantoja, joita vasten skinkki voi kyhnyttää itseään. Nahka irtoaa pieninä palasina ja yksittäisinä suomuina.
 Nahanluonnin lähestyessä sinikielen väri muuttuu usein sameaksi. Alapuolella kuvassa sama yksilö normaalin värisenä. |
Sinikielillä saattaa helposti jäädä vanhaa nahkaa varpaisiin, hännän päähän ja pään päälle. Erityisesti jotkut indonesiansinikielen (T. gigas) alalajit tai maantieteelliset populaatiot ovat herkkiä liian kuiville olosuhteille terraariossa, ja näiden lajien kohdalla riittävään ilmankosteuteen ja pohjamateriaaliin pitää kiinnittää erityista huomiota. Kiinni jääneet nahat täytyy aina poistaa jälkikäteen, koska erityisesti pienien varpaiden ympärille kuivuva nahka alkaa ajan mittaan puristamaan varvasta ja voi estää normaalin verenkierron. Varvas voi lopulta mennä kuolioon ja tippua pois. Myös hännästä ja päästä on hyvä poistaa luomatta jääneet nahat. Pään päälle juuttuneet vanhat suomukerrokset ovat usein hieman tummemman värisiä kuin uudet suomut. Nahkojen poistaminen onnistuu helpoiten siten, että skinkin annetaan ensin liota muutamia minuutteja lämpimässä matalassa (1-2 cm) vedessä, ja vettä voidaan hieman valutella myös sen päälle. Vedessä pehmenneet nahat itroavat helposti sormin hieromalla ja nyppimällä. Vaikeissa tapauksissa voidaan käyttää apuna tylppäkärkisiä pinsettejä.
Sinikieliskinkkien kynnet pysyvät yleensä sopivan mittaisina, jos skinkin terraariossa pidetään joitakin matalia kiviä ja kantoja, joiden päällä ne voivat kiipeillä. Esimerkiksi litteä kivi sijoitettuna lämpölampun alle pakottaa eläimen kuluttamaan kynsiään, kun se yrittää kiivetä kivelle paistattelemaan. Kynsiä voidaan lyhentää vaikka kissoille tarkoitetuilla kynsisaksilla, jos ne kasvavat epänormaalin käyriksi kohti varpaan alapintaa.
 Sinikieliskinkillä on pienet ja herkät varpaat, jotka voivat vahingoittua tapaturmaisesti tai jos varpaisiin jää vanhaa nahkaa. |
Sinikieliskinkit eivät ole täysin äänettömiä liskoja, vaan ne saattavat silloin tällöin päästellä pieniä aivastuksia tai tuhahduksia. Ilmeisesti skinkki puhdistaa näin sieraimiaan joko normaalista eritteestä tai esimerkiksi pohjamateriaalista tai ruoasta tulleista hiukkasista. Tutkiessaan ja haistellessaan innokkaasti ympäritöään sinikielen sieraimista saattaa kuulua pihahtelua ja heikkoa vihellystä, mikä sekin on täysin normaalia.
Muilla matelijoilla tunnetut sairaudet voivat vaivata myös sinikieliskinkkiä, ja eläin on aina vietävä välittömästi asiantuntevalle eläinlääkärille, kun sairauden oireita havaitaan. Hengitystie- tai suutulehduksen oireita voivat olla mm. epänormaalin äänekäs hengitys, suu auki tai pää koholla hengittäminen, lisääntynyt liman eritys suussa tai sieraimissa, tukkoiset sieraimet, vaalea juustomainen erite ikenissä ja verestävät alueet suussa. Tulehtuneet silmät ovat ärtyneen ja kuivan näköiset tai vetistävät ja lisko voi hieroa silmiään jatkuvasti. Ruoansulatuselimistön sairauksista tai loisista kertovat mm. epänormaalit ulosteet, ripuli, oksentaminen, laihtuminen ja syömättömyys. Jatkuvasti liian kostealla tai likaisella alustalla pidetyt eläimet voivat saada tulehtuvia rakkuloita vatsan ihoon. Muita ihon sairauksia voivat olla esimerkiksi palovammat ja paiseet. Toistuvista nahanluontiongelmista voi olla seurauksena kuolio varpaissa tai hännänpäässä. Tulehtuneita varpaita voi olla aiheellista hoitaa antibiootein, ja äärimmäisissä tapauksissa vioittuneet varpaat voidaan amputoida eläinlääkärissä.