Sinikieli terraarioeläimenä
![]() Sinikieliskinkit ovat helposti kesyyntyviä päiväaktiivisia liskoja. Kuvassa indonesiansinikieli, Tiliqua gigas. |
Sinikieliskinkit ovat yksi helppohoitoisimmista liskolajeista. Niiden vaatimukset terraarion suhteen ovat melko helposti toteutettavissa, ja kaikkiruokaisena eläimenä sinikielien ruokkiminen on vaivatonta. Sinikielet ovat mukavan kokoisia liskoja: eivät liian pieniä, mutta eivät suurensuuriakaan. Aikuisen koko on lajista riippuen noin 40-50 cm. Sinikieliskinkit ovat yleensä helposti kesyyntyviä ja tottuvat käsittelyyn, minkä ansiosta ne ovat hyvin suosittuja lemmikkiliskoja ympäri maailman. Sinikieliskinkkien saatavuus ei ole Suomessa vielä erityisen hyvä, ja eläinkaupoista niitä voi olla vaikea löytää. Sinikielien kasvatustoiminta on kuitenkin myös meillä yleistymässä, ja tulevaisuudessa kotimaisia poikasia on toivottavasti saatavilla yhä enemmän. Vuonna 2006 poikasia on syntynyt kahdella harrastajalla. Jos olet kiinnostunut pikkuisista tanimbarinsinikielistä, kysy kasvattajan yhteystietoja minulta sähköpostitse.
Levinneisyys ja elintavat luonnossa
Sinikieliskinkkejä tavataan koko Australian mantereella ja osassa Indonesiaa. Laajan levinneisyysalueen ansiosta sinikielet asuttavat hyvin monenlaisia elinympäristöjä kuivista autiomaista aina trooppisiin metsiin asti. Sinikieliskinkit ovat päiväaktiivisia maassa eläviä liskoja, ja ne hakevat usein suojaa eläinten käytävistä ja puunkoloista. Vaaran uhatessa sinikielet puhisevat ja pullistavat ruumistaan, sekä avaavat suunsa paljastaen kirkkaan sinisen kielensä. Viimeisenä puolustautumiskeinona ne purevat napakasti tunkeilijaa. Luonnossa sinikielien ravintoa ovat erlaisten kasvisten ohella niveljalkaiset, kotilot ja pienet selkärankaiset.
Nykyään kaikki lemmikkimarkkinoilla myytävät Australian mantereelta kotoisin olevat sinikielilajit ovat vankeudessa syntyneitä, koska villieläinten maastavienti on ollut Australiassa kiellettyä jo pitkään. Sen sijaan Indonesian saarilta tuodaan yhä eläimiä USA:han ja Eurooppaan -- siis myös sinikieliskinkkejä (Wilson, 2001). Kaikki kuusi sinikielilajia on saatu lisääntymään vankeudessa, ja vankeudessa syntyneet yksilöt ovat luonnollisesti parhaita vaihtoehtoja lemmikeiksi.
Yleisimmin lemmikkeinä pidetään sinikieliskinkkiä ja sen alalajeja (Tiliqua scincoides) sekä indonesiansinikieliä (Tiliqua gigas). Pohjoismaissa suosituimpia lajeja ovat irianjayan- (Tiliqua scincoides ssp.), indonesian-, idän- (Tiliqua scincoides scincoides) ja tanimbarinsinikielet (Tiliqua scincoides chimaerea). Eri lajeista ja alalajeista löytyy yksityiskohtaiset kuvaukset sivuston Lajit-valikon alta.
