Kuningaspyton · Hoito-ohjeet · Poikasia · Kuvia · Ohje

Kuningaspytonin poikasia?

15.05.2007
5-kuukautinen kuningaspytonin poikanen.

Ei sentään vielä. Pytonimme eivät ole niille esitetyistä toiveista huolimatta vielä lisääntyneet. Minulla on kolme sukukypsää kuningaspytonia: kuusi- ja kolmevuotiaat urokset ja kolmevuotias naaras. Lisäksi kasvamassa on yksi 2002-vuoden naaraspoikanen. 3-vuotias naaras painaa tällä hetkellä 1300 grammaa ja urokset noin 1000 grammaa molemmat. Viime vuoden poikanen on 380-grammainen. Isot pytonit ovat asuneet aivan viime aikoihin asti samassa terraariossa (70x70x50 cm).

Yritin saada pytonit lisääntymään jo tänä vuonna. Naaras oli viime syksynä ennen talvilepoa lähes kilon painoinen, joten katsoin lisääntymisen olevan mahdollista. Lämpötilat olivat päivällä viileässä päässä 23-25 °C ja lämmittelypaikalla 35 °C. Yöllä otin lämmityksen pois ja lämpötila laski koko terraariossa huoneenlämpöön. Valaistuksesta huolehti yksi 40 W spotti. Ruokin käärmeitä syksyn 2002 aikana reippaasti, ja lopetin ruokinnan marraskuun alussa. Marraskuun puolivälissä otin pytoneilta lämmityksen pois kokonaan, ja jätin kaikki kolme edelleen samaan terraarioon. Spottilamppu oli päivittäin päällä noin 8 tuntia, ja se lämmitti terraarion ilmaa hiukan. Toinen uroksista yritti päivisin päästä mahdollisimman lähelle katosta paistavaa spottia ja yritti kiivetä seinää vasten kohti lamppua. Aloin myös sumuttamaan terraariota reilusti päivittäin. En havainnut mitään paritteluun viittaavaa missään vaiheessa.

Tämä uros oli sitä mieltä, että talvilevon aikana olisi saanut olla enemmän lölyjä terrassa. Käärme kurkottaa kohti katosta paistavaa spottia.

Joulukuussa hermostuin ja siirsin jokaisen pytonin yksinään 30-litran varastolaatikoihin makuuhuoneen lattialle, jossa lämpötila oli 18-20 °C. Tammikuussa siirsin käärmeet takaisin terraarioonsa -- ensin urokset keskenään ja sitten naaras perässä. Kuun lopulla laitoin lämmityksen päälle päiväksi ja aloitin ruokinnan. Pytonit olivat menettäneet talvilevon aikana painostaa 2,5-7 %, eli ei ollenkaan liikaa. Edelleenkään pytonit eivät paritelleet, eivätkä osoittaneet mitään mielenkiintoa toisiinsa. Ruoka maistui erinomaisesti kaikille. Naaras saattoi syödä viikon välein pienen rotan, ja painoa kertyikin ripeään tahtiin. En huomannut ovulaatiosta kertovaa keskivartalon paisumista kevään aikana. Kaikki käärmeet lämmittelivät ahkerasti päivisin, mutta naaras ei ollut maha ylös päin asennoissa lämmittelypaikalla, mikä olisi ollut varma merkki munista. Pytonit loivat nahkansa noin kuukauden kuluttua talvilevon lopettamisesta. Toisella uroksella oli tullut nahanluonnin yhteydessä hieman verta kloaakista (?).

Huhtikuussa siirryin isompaan ruokaeläimeen -- noin 250-300 grammaiseen rottaan. Ruoka ei enää maistunutkaan entiseen tapaan, vaan ruokailuväli kasvoi parista viikosta yli kuukauteen. Toukokuussa aloin pitämään lämpömattoa päällä yötäpäivää, jolloin lämpötilat muuttuivat seuraaviksi: päivällä ja yöllä viileässä päässä 25-28 °C ja lämmittelypaikalla 35 °C. Spotti oli päällä päivällä 12 tuntia. Kesäkuussa aloin tarjoamaan taas pienempää ruokaa reilu 100-grammaista pikkurottaa. Urokset syövät nyt noin 3-4 viikon välein, mutta naaraalle ruoka ei ole kelvannut lähes kolmeen kuukauteen. Paino on kuitenkin pysynyt ennallaan, joten en ota stressiä naaraan paastosta. Heinäkuussa siirsin kaikki pytonit erilleen: naaras jäi yksin terraarioon ja pojat laitoin 70-litraisiin laatikoihin.

Suunnitelma ensi talveksi on seuraavanlainen. Pidän käärmeitä erillään koko syksyn, ja laitan yhteen vasta talvikauden alettua. Yritän pitää päivä- ja yölämpötilat samoina koko syksyn, eli lämpömatto saa olla päällä yölläkin. Päivän pituutta alan lyhentämään syys-lokakuussa niin, että se on keskitalvella enää 8 tuntia. Marraskuun alussa lopetan ruokinnan ja kaksi viikkoa tästä otan yölämmityksen pois. Lämpömatto saa olla kuitenkin päällä päivällä 8 tuntia samoin kuin spottilamppu. Talvikausi saa kestää tammikuun loppuun asti, ja helmikuussa laitan taas yölämmityksen päälle, sekä kasvatan päivänpituutta vähintellen 12 tuntiin. Ruokaa alan tarjoamaan myös helmikuussa. Pidetään peukkuja, että tällä kertaa onnistuisi!

Yhteydenotot:
Sähköpostitse: Niina <niina@matelijat.info>,
Puhelimitse: 044 594 3011 / Niina tai
Yksityisesti: vieraskirjan kautta.
© 2002-2007, Niina Hallikainen
PÄIVITÄ SELAIMESI! Se ei osaa näyttää sivuja oikein.