![]() Kuningaspytonien terraarion ei tarvitse olla kovin suuri. Korkeutta tärkeämpää on riittävä pohjapinta-ala. |
Kuningaspytonia voidaan pitää yksin, pareittain tai ryhmässä. Varsinkin lisääntymisaikana useampi uros samassa terraariossa saattaa lisätä urosten pariutumishalukkuutta. Kuningaspytonit eivät välttämättä tarvitse kovin suurta terraariota. Kuningaspytonit oleilevat enimmäkseen maassa, joten riittävä pohjapinta-ala on korkeutta tärkeämpi. Pytonit voivat kyllä kiipeilläkin, jos niillä on siihen mahdollisuus.
Aikuiselle pytonille mukava minimikoko terraariolle on noin 80 x 40 x 50 cm (pituus, syvyys, korkeus), ja poikasia voidaan pitää pienemmässäkin tilassa, esimerkiksi 30-litraisessa faunaboksissa. Terraariossa täytyy olla hyvä ilmanvaihto, joten tuuletusaukkoja kannattaa sijoittaa niin ala- kuin yläosiinkin terraariota. Pohjamateriaaliksi soveltuu mikä tahansa pölyämätön, myrkytön ja imukykyinen materiaali, joka on helppo pitää puhtaana esim. sanomalehti, puukuorike (Reptibark, Kuorikate), Mörttiröpö tai lannoittamaton turve. Pohjamateriaali pidetään kokonaan kuivana. Jos pohjalla käytetään muuta kuin paperia tai turvetta, täytyy käärme ruokkia terraarion ulkopuolella, ettei pohjamateriaalia joudu sen suolistoon. Piilopaikkoja sijoitetaan sekä lämpimään että viileään päähän. Vesiastia sijoitetaan viileään päähän terraariota. Lisäksi sisustuksena voidaan käyttää tukevia kiipeilyoksia, tekokasveja ja kiviä tai juurakoita helpottamaan nahanluontia. Aidot kasvit eivät luultavasti kestä kauaa pytonin käsittelyä. Korkean terraarion yläosiin voidaan asentaa lekotteluhyllyjä.
Lämpötila ja ilmankosteus
![]() Pytonit viihtyvät kosteassa turvelaatikossa muulloinkin kuin nahanluonnin aikana. |
Pytonin, niin kuin kaikkien matelijoiden, terraariossa on tärkeää olla lämpötilaeroja, jotta käärme voisi säädellä ruumiinlämpöään tehokkaasti. Kirjallisuuden mukaan (J. Coote) yleislämpötilan tulisi päivällä olla välillä 25-30 °C. Lämpimässä päässä täytyy löytyä 32-38 °C:n lämmittelypaikka. Yöllä lämpötila saa laskea 23-27 asteeseen. Jos käärmeitä ei ole tarkoitus lisäännyttää, niin lämmityslaitteet voidaan sammuttaa yöksi. Lisääntymiseen valmistautuvien käärmeiden lämpötiloista kerrotaan enemmän Lisääntyminen-osiossa. Helpoiten terraarion lämmitys hoituu lämpömatolla, lämpökaapelilla tai keraamisella lämmittimellä. Lasiterraariossa lämpömatto tai kaapeli sijoitetaan terraarion alle ja matto saa kattaa korkeintaan puolet pohjasta. Vaneriterraariossa voi olla tarpeen käyttää erityista vedenkestävää lämpömattoa terraarion sisällä, jos tavallinen matto ei riitä lämmittämään pohjan alta. Tavalliset terraariokäyttöön tarkoitetut lämpömatot eivät ole vedenkestäviä, ja sellaista ei missään nimessä saa sijoittaa terran sisäpuolelle. Keraaminen lämmitin on turvallisin sijoittaa terraarion yläpuolelle verkkokaton taakse. Jos huoneen lämpötila pysyy ympäri vuoden yli 22 °C:ssa ei terraarioon tarvitse asentaa erillistä ilmanlämmitintä. Mikäli huoneenlämpö ei ole riittävä, voidaan terraarion lämpimään päähän sijoittaa maton lisäksi pienitehoinen hehkulamppu, keraaminen lämmitin tai vaikka toinen lämpömatto asennettuna seinälle. Terraarion sisälle sijoitettava keraaminen lämmitin tai lamppu pitää suojata niin, ettei asukas pääse polttamaan siinä itseään. Kuningaspytonit eivät usein pidä kirkkaasta valosta, joten lämpölamppujen käyttö lämmittimenä ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto ainakaan aroilla yksilöillä.
![]() Nahanluonnin lähestyessä pytonin silmät muuttuvat harmaiksi ja sen väritys voi muuttua sameammaksi tai joillakin yksilöillä myös tummemmaksi. |
Kuningaspytonien luontaisessa ympäristössä Afrikan ruohomailla on tietyt kuivat kaudet ja sadekaudet. Sadekaudella pytonit kaivautuvat koloihinsa, jossa ne ovat suojassa suurimmalta ilmankosteudelta. Toisaalta kuivina kausina ne voivat hakeutua koloihin suojaan liialta kuivuudelta. Terraariossa sopiva ilmankosteus on noin 50-60%. Jos ilmankosteus on suositusta alhaisempi, niin terraariota ja käärmettä täytyy sumuttaa päivittäin nahanluonnin lähestyessä. Terraarioon voidaan myös laittaa ns. wet box eli vaikka kosteaa turvetta sisältävä laatikko.


