 Tällä koiraalla näkyy erityisen hyvin lähes raitamainen oranssi kuvio vartalon keskiosassa. Kuva: Matias Griese |
Eumeces schneideri kuuluu liskoihin, eli matelijoiden Sauria alalahkoon ja skinkkien heimoon nimeltä Scincidae. Scincidae-heimoon eli skinkkeihin kuuluu yli 1200 lajia. Näitä hieman käärmemäisiä liskoja elää ympäri maapalloa hyvinkin erilaisissa olosuhteissa, esimerkkinä vaikkapa puissa kiipeilevä jättiläisskinkki tai osittain vedessä elävä aasialainen skinkkilaji. Skinkit poikkeavat siis elintavoiltaan ja ympäristöltään hyvinkin paljon toisistaan, vaikka useimmilla on ulkonäössä samantyyppiä piirteitä, kuten putkimainen ruumiinmuoto ja sileät, hieman kiiltävät suomut.
Berberiskinkin tieteellinen suvun nimi on Eumeces. Samaan sukuun kuuluu useita skinkkilajeja aina Pohjois-Amerikassa asti, mutta maantieteellisestikin lähin sukulainen on berberiskinkkiä paljon muistuttava algerianskinkki eli Eumeces algeriensis. Nämä molemmat lajit elävät Pohjois-Afrikassa, mutta algerianskinkki vain lännessä Algeriassa ja Marokossa. Berberiskinkki elää idempänä Egyptistä pitkälle Lähi-Itään, Saudi-Arabiaan ja Iraniin asti. Berberiskinkit viihtyvät aavikoilla ja kuivilla kivikkoalueilla, joissa on vähäistä kasvillisuutta. Ne ovat päiväaktiivisia eli viettävät yöt kaivautuneena hiekkaan, heräävät aamulla auringon noustua paistattelemaan päivää sekä etsimään ruokaa, kuten erilaisia hyönteisiä ja matoja. Saatuaan vatsansa täyteen berberiskinkit hakeutuvat turvaan kivien koloihin tai kaivautuvat hiekkaan.
Kuten kaikki matelijat, berberiskinkkikin on vaihtolämpöinen ja aavikkoeläimenä se tarvitsee riittävän korkean lämpötilan pysyäkseen kunnossa. Viileään vuodenaikaan sekä öisin berberit lepäävät kylmyydeltä hyvin eristettyinä hiekan sisällä. Niillä on pienehköt korva-aukot, jotka sulkeutuvat automaattisesti liskon kaivautuessa hiekkaan.
Berberiskinkki on aikuisena 35-43 cm pituinen, sutjakka ja sileäsuomuinen lisko, joka kaivautuu erinomaisesti pienehköillä, mutta vahvoilla kaivamiseen soveltuvilla jaloillaan. Varpaiden päässä on kapeat kynnet. Berberiskinkki on pääasiassa maassa elävä lisko, joten se ei pysty kiipeämään kovinkaan ketterästi. Hiekka sekä kivikasat ovat vaaran uhatessa myös hyvä turvapaikka. Kaivautuessaan berberiskinkki käyttää sekä jalkojaan että ruumistaan, jota lisko liikuttaa hieman aaltomaisesti edes takaisin hiekkaan sukeltaessaan.
Berberiskinkin pohjaväri on harmahtava ja sen päällä on oransseja täpliä sekä mustia pilkkuja vaihtelevissa määrin. Vatsapuoli on kuvioton ja lähinnä valkea tai luonnonvalkoinen. Väri vaihtuu valkoiseksi noin puolessa välissä kylkiä ja myös alaleuka on valkea. Näiden skinkkien pohjavärin tummuusaste vaihtelee hieman vuorokauden ajan mukaan skinkin ruumiin lämpötilan mukaan. Tästä ei kuitenkaan voi suoranaisesti päätellä mitään, sillä yksilökohtaisia eroja on paljon.
Berberiskinkit ovat aikuisia ja sukukypsiä vasta noin 3-4 vuotiaina. Niiden ikää on mahdoton päätellä ulkonäön tai koon perusteella, pieniä poikasia lukuunottamatta. Berberiskinkit elävät hyvin hoidettuina terraarioissa noin 20-vuotiaiksi.