![]() Terraariossa syntyneet poikaset ovat useimmiten varsin kesyjä ja tottuneita ihmisen läsnäoloon. Kuva: Matias Griese |
Berberiskinkit kuuluvat helposti käsiteltäviin liskoihin. Kun omistajalla on kärsivällisyyttä, malttia ja rauhallista mieltä, saattaa berberi jonakin päivänä hypätä itse käsivarrelle ja haluta ulos terraariostaan lattialle tai olkapäälle tutkimaan ympäristöään. Berberin voi antaa juosta vapaana ja valvotusti turvallisessa, lämpimässä huoneessa jos se itse niin haluaa, mutta vain lyhyitä aikoja kerrallaan. Terraarion ulkopuolella oleskeluun riittää 15 minuuttia kuukaudessa, mutta se merkitsee paljon myös liskon saaman liikunnan kannalta. Jos lattialla vetää tai on viileää, on olemassa vaara, että skinkki saa hengitystietulehduksen. Putoamistakin on varottava, sillä berberiskinkki on vilkas mutta kömpelö. Toiset yksilöt haluavat katsella maailmaa korkeammalta, joten ne voivat viihtyä esimerkiksi olkapäällä tai hiusten seassa katselemassa ympärilleen. Tällöin on kuitenkin hyvä istua rauhallisesti lattialla, sillä berberiskinkki voi, paitsi pudota vahingossa, myös hypätä yllättäen liian korkealta ja vahingoittua. Berberiskinkki ei kuitenkaan varsinaisesti kaipaa ihmisen seuraa, joten liiallinen käsittely stressaa sitä kuten mitä tahansa matelijaa. Myös olkapäältä maailman katselu paitsi stressaa liskoa, saa myös sen ruumiinlämmön laskemaan turhan alhaiseksi. Lisko ei osaa itse kertoa, että sitä pelottaa tai että se haluaa takaisin omaan terraarioonsa, joten omistajan on hyvä huolehtia siitä, ettei se ulkoile esimerkiksi kymmentä minuuttia kauempaa. Väkisin ei berberiskinkkiäkään saa ottaa terraariostaan lukuunottamatta välttämättömiä, esimerkiksi lääkinnällisiä toimenpiteitä. Liskoon on hyvä tarttua alapuolelta kämmenellä, sormet pään ja etujalkojen väleissä. Apuna voi käyttää toista kättä. Berberit rimpuilevat kovasti joutuessaan kiinniotetuiksi, joten putoamista on varottava. Poikasta käsitellessä käden voi laittaa varovasti terraarioon, ja antaa poikasen kiipeillä tai oleskella siinä ajoittain.
